Näytelmä nimeltä arkitodellisuus

Kun aamulla avaan silmäni, olen humpsista vaan persoonassa nimeltä Mirkka. 

Ajatukset humahtavat päähäni, kuin ne olisivat odottaneet tätä hetkeä koko yön. ...Pitikö sanoa niin - nyt pitää muistaa että lasten vaatteet - ai niin se sähköposti - voi kun en ole vieläkään - kylläpä täällä on taas niin sekaista - en millään jaksa nousta vielä - aika outoa tosiaan sekin  ja sitten mä sanoin siihen että…

Tuttu pyöritys alkaa päässäni ja imeydyn siihen mukaan kuin saippuasarjaan, johon olen niin kovin kiintynyt. Rakas, tuttu ja vähän kuivakka draama nimeltä Mirkan arkitodellisuus. Kiire, väsymys, olosuhteiden pyörteessä, rutiinit käyttöön, järkätään päivä käyntiin... Huh.

Niin mieluusti tämä karhea ja sekainen, ajatusten värittämä näytelmä esiintyy sinä ainoana Todellisuutena. Tilanteita, hoidettavia asioita, niiden herättämiä tuntemuksia. Persoona on aikajanalle koostettu kokoelma tarinoita ja tulkintoja niistä. Olen tällainen, vähän eksynyt hoo moilanen, joka sinkoaa sinne tänne eikä oikein tiedä mitä haluaa. Ja niin edelleen.

Sitten, kun vihdoin sen sallin, tulee Henkäys.          Pysähtyminen, hengitys, olen tässä.        Annan mieleni pysähtyä katsomaan tätä näytelmää, sen sijaan, että olisin jatkuvasti sen pyöritettävänä. Lasken ajatukset maahan kuin raskaan kantamuksen. Olkaapa siinä hetki. Minä kaipaan nyt avarampaa olemista, keveää, simppeliä.

Avautuu tietoisempi tila, josta käsin katsottuna persoonani arkitodellisuus on vain yksi peilin sirpale kokonaisuudesta. Tuttu, kovin vetovoimainen tarina, mutta ei kuitenkaan koko todellisuus. Vain yksi näkökulma, yksi ikkuna, jonka kautta olen tottunut näkemään itseni ja elämän. 

Tietoisuus on sitä, että ymmärrän voivani valita sen perspektiivin, jonka kautta itseäni ja maailmaani tarkastelen. Voin valita ikkunan, asenteen ja sen kuinka kokemaani tulkitsen.  
Ja kirkkaasta sydämen vinkkelistä, kaikki on omalla tavallaan täydellistä juuri nyt. Minä olen kokonainen tässä.

Tietoisuus on tila, jossa minulla on rauhaa ja selkeyttä nähdä elämän asetelmat hyväksyvämmin. Havainnoida sen sijaan, että vain reagoisin tilanteesta toiseen. Ja koska sitä reagointia väistämättä kuitenkin tapahtuu, sallinpa senkin.

Kokemuksen ja hyväksyvän tilan valitseminen on koko ajan ulottuvillani, mutta ei se aina käy sormia napsauttamalla. Kuten aamuisin saan huomata, ajatusten loputtomat asialistat ovat jatkuvasti kytiksellä, valmiina nappaamaan huomioni. Tarinat ja piintyneet käsitykset itsestäni vetävät puoleensa magneetin lailla ja eipä aikaakaan, kun jälleen päädyn näkemään itseni tohvelina, jonka ohi Elämä karauttaa kultavaunuillaan.

Mutta. Kerta kaikkiaan. Yhä enemmän tämä näytelmä myös naurattaa. :-D Yhä enemmän tunnistan sen lempeän kirkkauden, tietoisuuden, jota vasten ihmisen elämä kuvioineen peilautuu. 

Mitä enemmän olen harjoitellut tietoisena olemista, sitä avarammaksi sisäinen tila käy. Siinä tilassa voin katsella noita tarinoita ja ajatuksia ikään kuin hataria rakennelmia, joihin olen tottunut ja joiden varaan yritän kovasti nojata.

Jalat maassa, tähän voin varata. Olen tässä, olkoon pää tänään kevyempi. Tilaa hengittää. Tulkoon selkeydestä uusi tuttu todellisuus.