tiistai 31. toukokuuta 2016

Kuinka opettaa aivoja hymyilemään?




Miksi kiinnitämme haukkana huomion siihen, mikä on omasta mielestämme huonosti ja mitä puuttuu? Ja miksi on niin helppo ohittaa hyvin olevat asiat, se niin sanottu normaali, mutta samalla ihmeellinen elämä? Ihmisen persoona ja kaikki muuttuvat tekijät toki vaikuttavat, mutta kyse on myös aivojen luontaisesta taipumuksesta. 

Olen viime aikoina lueskellut käytännön neurotiedettä ja oppinut kiehtovia asioita aivojen toiminnasta, kuten sen, että aivoillamme on rakenteellinen taipumus suuntautua negatiiviseen. Havaitsemme helpommin harmilliset seikat todellisuudessamme, muistamme ikävät sanat ja kokemukset paremmin – mieli suorastaan takertuu kielteisiin muistoihin.

Alun perin tällä taipumuksella on ollut henkiinjäämistä suojeleva merkitys: aivot tarkkailevat ympäristöä valppaina ja pistävät merkille mahdolliset riskit ja vaaratekijät. Varotoimilla on paikkansa todellisissa hätätilanteissa, mutta jatkuvasti päällä olevana default-asetuksena tällä mekanismilla on elämää nitistävä vaikutus. Negatiivisuuteen, puutteisiin ja pelkoon kiinnittyminen lisää stressihormonien tasoa, mikä rasittaa aivoja, mieltä ja kehoa. 

Tarvitsenko suojautumista?

Mieli asettuu suht automaattisesti pyörimään sen ympärille, mikä minussa, sinussa ja elämässä on vikana, miten olen tullut kohdelluksi kaltoin ja miksi asiat eivät todennäköisesti onnistu. Pian alamme varjelemaan itseämme kaikelta, koska pelkäämme… elämää. Luulemme olevamme suojassa, mutta kutistamme itsemme pelkääjän paikalle ja missaamme olennaisen: olemisen ihmeen ja sen keitä todella olemme suojiemme takana. Voi olla lohdullista tietää, että tällainen survival-moodi ja eräänlainen uhriasetus on ainakin osittain biologisesti koodattu aivoihimme. 

Mutta good news: me olemme muutakin kuin biologiaa! Olemme enemmän kuin aivomme. Olemme Tietoisia olentoja, jotka voimme itse päättää ja valita, kuinka näemme todellisuutemme ja mihin kiinnitämme huomiomme. Vai haluaako joku elää itseään toistavien tarinoiden ja vanhojen aivourien ohjaamina?

Joka kerta kun toimimme automaattiasetuksista poiketen, luomme uusia uria aivojen verkostoihin. Joka kerta, kun tietoisesti havaitsemme jonkin asian olevan hyvin tai kiinnostavaa tai arvostettavaa, vahvistamme positiivisia kytköksiä ja siten alamme kokea todellisuutta avarammin.

Muuta tosiasiat kokemuksiksi

Neurotieteen tutkijat Rick Hanson ja Richard Mendius* kehottavat meitä muuttamaan positiiviset tosiasiat positiivisiksi kokemuksiksi. Mitä se tarkoittaa? Meissä ja ympärillämme on valtavasti  hyvin olevia asioita ja monenlaista elämän ihmettä, mutta yleensä se jää huomiotta, liukenee harmaaseen taustaan. Jos sen sijaan tietoisesti kiinnitämme huomion olemassaoleviin ihmeellisiin asioihin, teemme havainnosta Kokemuksen. Herätämme aivot näkemään kokonaisuuden ja arvon. Opetamme ne hymyilemään.

Henkinen aikuistuminen edellyttää sitä, että tulemme tietoisiksi uhriasetuksista ja päätämme valita toisin, kokea toisin. Tiedän kyllä, että monen mielestä on realistista keskittyä riskeihin ja puutteisiin. Mutta eihän realismi ole sitä, että katsotaan vain yhtä kaistaletta ja unohdetaan kokonaisuus, ja samalla se mikä on olennaista. Se on vähän sama kuin saisi lautasellisen herkullista kalakeittoa, mutta keskittyisi tuijottamaan vain pippureita ja pelkäämään niiden puraisemista.

Nautin siis keitosta. Tunnen sen maun, tuoksun ja koostumuksen. Olen kiitollinen keitosta. Jos ruoto sattuu suuhun, otan sen pois. Annan itseni nauttia koko elämän sopasta kaikkine mausteineen, kaikilla aisteilla. 

Hyvää kannattaa etsiä aktiivisesti, huomata se ja vieläpä tuntea se. Avaudu myönteisille kokemuksille, anna niiden vaikuttaa. Lehtien havina tuulessa, kahvin tuoksu, voikukan väri, jalat jotka tanssivat. Tee läsnäoloharjoitus nauttimalla aistikokemuksesta ja uppoutumalla siihen. Tätä on myös ihmettelyn taito: kokemuksille ja aistimuksille avautumista ja niiden arvostamista. 

Myönteisyyden voima

Pikku hiljaa positiivisten tunnekokemusten vaikutus kasvaa ja ne muuttavat aivoja synapsi synapsilta. Kun tietoisesti valitsemme kerätä myönteistä materiaalia, korjaamme itse asiassa neurologista epätasapainoa, sanoo Hanson. Aivot muovautuvat koko elämän ajan ja harjoituksen avulla ne oppivat havaitsemaan hyvää herkemmin.

Positiiviset tunnekokemukset eheyttävät aivoja ja koko olemustamme. Myönteiset tunteet mm. vahvistavat immuunijärjestelmää ja vähentävät stressin haitallisia vaikutuksia. Ne lisäävät optimismia, kestävyyttä ja neuvokkuutta. Ja kun annamme aivoille myönteisyyttä, olemme tietoisempia ja hyväksyvämpiä sekä itseämme että muita kohtaan. Tätä hoivaa voimme antaa itsellemme olosuhteista riippumatta.

Tiedän omasta kokemuksesta, että ei ole helppoa luopua negatiivisuuteen takertumista. Monella meistä on pitkä historia nitistävien ajatusmallien ja vankkojen suojamuurien kätköissä. Vaikka itsekin vielä harjoittelen kelojen vaihtamista ja avautumista olemisen ihmeellisyydelle, huomaan jo muutoksen vaikutukset. Jatkuvan märehtimisen ja itseni soimaamisen tilalle on tullut vapautta, tilaa, lempeyttä. Se on sitä hymyä, jota haluan antaa ja vastaanottaa.


* Rick Hanson ja Richard Mendius: Buddhan aivot. Käytännön neurotiedettä onnellisuuteen, rakkauteen ja viisauteen. (Buddha’s brain, 2009).