Miksi kiinnitämme haukkana huomion siihen, mikä on omasta mielestämme
huonosti ja mitä puuttuu? Ja miksi on niin helppo ohittaa hyvin olevat asiat, se
niin sanottu normaali, mutta samalla ihmeellinen elämä? Ihmisen persoona ja
kaikki muuttuvat tekijät toki vaikuttavat, mutta kyse on myös aivojen
luontaisesta taipumuksesta.
Olen viime aikoina lueskellut käytännön neurotiedettä ja
oppinut kiehtovia asioita aivojen toiminnasta, kuten sen, että aivoillamme on
rakenteellinen taipumus suuntautua negatiiviseen. Havaitsemme helpommin harmilliset
seikat todellisuudessamme, muistamme ikävät sanat ja kokemukset paremmin – mieli
suorastaan takertuu kielteisiin muistoihin.
Alun perin tällä taipumuksella on ollut henkiinjäämistä
suojeleva merkitys: aivot tarkkailevat ympäristöä valppaina ja pistävät
merkille mahdolliset riskit ja vaaratekijät. Varotoimilla on paikkansa
todellisissa hätätilanteissa, mutta jatkuvasti päällä olevana default-asetuksena tällä mekanismilla on elämää nitistävä vaikutus.
Negatiivisuuteen, puutteisiin ja pelkoon kiinnittyminen lisää stressihormonien
tasoa, mikä rasittaa aivoja, mieltä ja kehoa.
Tarvitsenko
suojautumista?
Mieli asettuu suht automaattisesti pyörimään sen ympärille,
mikä minussa, sinussa ja elämässä on vikana, miten olen tullut kohdelluksi
kaltoin ja miksi asiat eivät todennäköisesti onnistu. Pian alamme varjelemaan
itseämme kaikelta, koska pelkäämme… elämää. Luulemme olevamme suojassa, mutta
kutistamme itsemme pelkääjän paikalle ja missaamme olennaisen: olemisen ihmeen
ja sen keitä todella olemme suojiemme takana. Voi olla lohdullista tietää, että
tällainen survival-moodi ja eräänlainen uhriasetus on ainakin osittain
biologisesti koodattu aivoihimme.
Mutta good news: me olemme muutakin kuin biologiaa! Olemme
enemmän kuin aivomme. Olemme Tietoisia olentoja, jotka voimme itse päättää ja
valita, kuinka näemme todellisuutemme ja mihin kiinnitämme huomiomme. Vai
haluaako joku elää itseään toistavien tarinoiden ja vanhojen aivourien
ohjaamina?
Joka kerta kun toimimme automaattiasetuksista poiketen,
luomme uusia uria aivojen verkostoihin. Joka kerta, kun tietoisesti havaitsemme
jonkin asian olevan hyvin tai kiinnostavaa tai arvostettavaa, vahvistamme
positiivisia kytköksiä ja siten alamme kokea todellisuutta avarammin.
Muuta tosiasiat
kokemuksiksi
Neurotieteen tutkijat Rick Hanson ja Richard Mendius* kehottavat
meitä muuttamaan positiiviset tosiasiat
positiivisiksi kokemuksiksi. Mitä se tarkoittaa? Meissä ja ympärillämme on valtavasti hyvin olevia asioita ja monenlaista elämän ihmettä, mutta
yleensä se jää huomiotta, liukenee harmaaseen taustaan. Jos sen sijaan
tietoisesti kiinnitämme huomion olemassaoleviin ihmeellisiin asioihin, teemme
havainnosta Kokemuksen. Herätämme aivot näkemään kokonaisuuden ja arvon. Opetamme
ne hymyilemään.
Henkinen aikuistuminen edellyttää sitä, että tulemme
tietoisiksi uhriasetuksista ja päätämme valita toisin, kokea toisin. Tiedän
kyllä, että monen mielestä on realistista keskittyä riskeihin ja puutteisiin. Mutta
eihän realismi ole sitä, että katsotaan vain yhtä kaistaletta ja unohdetaan
kokonaisuus, ja samalla se mikä on olennaista. Se on vähän sama kuin saisi
lautasellisen herkullista kalakeittoa, mutta keskittyisi tuijottamaan vain
pippureita ja pelkäämään niiden puraisemista.
Nautin siis keitosta. Tunnen sen maun, tuoksun ja
koostumuksen. Olen kiitollinen keitosta. Jos ruoto sattuu suuhun, otan sen
pois. Annan itseni nauttia koko elämän sopasta kaikkine mausteineen, kaikilla
aisteilla.
Hyvää kannattaa etsiä aktiivisesti, huomata se ja vieläpä
tuntea se. Avaudu myönteisille kokemuksille, anna niiden vaikuttaa. Lehtien
havina tuulessa, kahvin tuoksu, voikukan väri, jalat jotka tanssivat. Tee
läsnäoloharjoitus nauttimalla aistikokemuksesta ja uppoutumalla siihen. Tätä on
myös ihmettelyn taito: kokemuksille ja aistimuksille avautumista ja niiden
arvostamista.
Myönteisyyden voima
Pikku hiljaa positiivisten tunnekokemusten vaikutus kasvaa
ja ne muuttavat aivoja synapsi synapsilta. Kun tietoisesti valitsemme kerätä
myönteistä materiaalia, korjaamme itse asiassa neurologista epätasapainoa,
sanoo Hanson. Aivot muovautuvat koko elämän ajan ja harjoituksen avulla ne
oppivat havaitsemaan hyvää herkemmin.
Positiiviset tunnekokemukset eheyttävät aivoja ja koko
olemustamme. Myönteiset tunteet mm. vahvistavat immuunijärjestelmää ja
vähentävät stressin haitallisia vaikutuksia. Ne lisäävät optimismia,
kestävyyttä ja neuvokkuutta. Ja kun annamme aivoille myönteisyyttä, olemme tietoisempia
ja hyväksyvämpiä sekä itseämme että muita kohtaan. Tätä hoivaa voimme antaa
itsellemme olosuhteista riippumatta.
Tiedän omasta kokemuksesta, että ei ole helppoa luopua
negatiivisuuteen takertumista. Monella meistä on pitkä historia nitistävien ajatusmallien
ja vankkojen suojamuurien kätköissä. Vaikka itsekin vielä harjoittelen kelojen
vaihtamista ja avautumista olemisen ihmeellisyydelle, huomaan jo muutoksen
vaikutukset. Jatkuvan märehtimisen ja itseni soimaamisen tilalle on tullut vapautta,
tilaa, lempeyttä. Se on sitä hymyä, jota haluan antaa ja vastaanottaa.
* Rick
Hanson ja Richard Mendius: Buddhan aivot. Käytännön neurotiedettä
onnellisuuteen, rakkauteen ja viisauteen. (Buddha’s brain, 2009).
